Drumsö Kanotister pyrkii edesauttamaan jäsenistönsä turvallista, miellyttävää ja yhteisöllistä melontaharrastusta. Jos olet kiinnostunut seuran jäsenyydestä, ole hyvä ja tutustu tämän sivun sisältöön ja hae sen jälkeen jäseneksi alempaa löytyvällä web-lomakkeella (sivun lopussa myös linkit uusien yhteystietojen ilmoittamista ja seurasta eroamista varten).
Uusia jäseniä otetaan pääsääntöisesti melontakauden alussa touko-kesäkuussa, jolloin myös järjestämme uusille melonnan ja turvallisuustaitojen perusteet kattavan melontakurssin. Tietoja kurssista saat täytettyäsi lomakkeen.
Jäsenyyden edellytykset
Jäseneksi hyväksyminen edellyttää, että jäsenhakemus on jätetty asianomaisella www-lomakkeella, (in English, på Svenska) liittymis- ym. maksut on maksettu seuran tilille ja että seuran melontakurssi on käyty (ks. kurssien ajankohdat seuran tapahtumakalenterista). Liittyessäsi jäseneksi hyväksyt seuran säännöt sekä jäsenhakemuksessa pyydettyjen tietojen säilyttämisen rekisteriselosteen mukaisesti.
Jäseniltä edellytetään huomaavaisuutta toisia melojia ja muita vesillä liikkujia kohtaan, huolellisuutta seuran kaluston käsittelyssä sekä kaluston huoltamista joka käyttökerran jälkeen.
Jäsenten edellytetään tutustuvan näiden verkkosivujen sisältöön. Tältä sivustolta löytyvät toimintaohjeet ja vastaukset useimpiin jäsenyyteen ja seuran toimintaan liittyviin asioihin.
Uusien jäsenten tulee myös liittyä jäsenviestintään käytettävälle seuran sähköpostilistalle, mieluiten heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. Kannattaa myös liittyä seuran Facebook-ryhmään, jossa tiedotetaan ja kysellään retkiseuraa useammin kuin sähköpostilistalla.
Jäsenen tulee ilmoittaa seuralle jäsenyyden aikana tapahtuvat muutokset yhteystiedoissaan. Myös seurasta eroamisesta tulee ilmoittaa omalla lomakkeellaan.
Seuran palvelut jäsenille
Drumsö Kanotister tarjoaa jäsenilleen mm. seuraavia palveluita:
- melontakurssi(t)
- viikkomelonnat
- erilaiset melontaretket
- seuran kaluston käyttöoikeus
- säilytyspaikka omalle kajakille seuran tiloissa
- talviharjoittelu uimahallissa
- jäsenistön sisäinen google groups – sähköpostilista
- jäsenistön sisäinen Facebook-ryhmä
Uusille jäsenille järjestetään aina melonnan ja turvallisuustaitojen perusteet kattava melontakurssi, jolle uusien jäsenten tulee osallistua. Kursseista saat lisää tietoa täytettyäsi lomakkeen.
Seuran jäsenille järjestetään melonta-aiheisia tapahtumia. Tunnetuin DK:n melontatapahtumista on ohjattu viikkomelonta. Seuran jäsenet ottavat aktiivisesti osaa myös muiden melontaseurojen yms. tahojen järjestämiin tapahtumiin sekä Suomi Meloo – melontaviestiin.
Käyttömaksun maksaneilla seuran jäsenillä on oikeus käyttää seuran kalustoa oman henkilökohtaisen melontaharrastuksensa puitteissa, kuitenkin kohtuullisuuden rajoissa ja muistaen, että muilla jäsenillä on yhtäläinen oikeus.
Paikkamaksun maksaneilla on vastaavasti oikeus säilyttää omaa kajakkiaan seuran varastossa (jos tilaa on). Paikkamaksun maksanut jäsen saa toki kokeilla maksutta seuran kalustoa tutustuessaan eri kajakkityyppeihin yms. Käytön ollessa jatkuvaa tai tapahtuessa aikoina, jolloin kalustolla on kova kysyntä (viikkomelontaillat, heinäkuun helteet, retkiajat jne.), tulee kuitenkin maksaa myös käyttömaksu.
Riittävät melontataidot osoittaneille aktiivimelojille voidaan hakemuksesta luovuttaa seuran kalustovajan avain, jolloin melomaan pääsee joustavammin haluaminaan ajankohtina. Avaimia voi tiedustella sihteeriltä (sihteeri@drumsokanotister.fi). Aloittelijoille suositellaan kuitenkin yhteismelontaa.
Jäsenillä on myös lupa kutsua muita melonnan harrastajia DK:n vieraaksi melomaan kanssaan. Vierailijoilta peritään seuran kaluston käytöstä vierasmaksu. Vierasmaksut maksetaan samalle seuran tilille kuin muutkin maksut (ks. jäljempänä).
Maksut
Seuran toiminnan kustannusten kattamiseksi perityt maksut vahvistetaan vuosittain seuran yleiskokouksessa johon kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Jäsen- käyttö- ja paikkamaksut ovat vuosittaisia. Maksut maksetaan viitteellisellä laskulla. Jos laskua ei ole tullut, niin lähetä sähköposti vpj (at) drumsokanotister.fi ja päivitä ilmoittautumislomakkeella jäsentiedot järjestelmään niin lasku tulee. Lasku maksetaan seuran tilille. Maksut ovat:
Liittymismaksu: | 50 € |
Jäsenmaksu: | 35 € |
Käyttömaksu: | 40 € |
Paikkamaksu: | 45 € |
Vierasmaksu on 10 € per vierailija.
Avainmaksu (iLOQ-älyavaimen lunastus omaksi) on 25 €.
Jäseneksi hakeminen
- Seuran jäseneksi haetaan suomeksi tällä web-lomakkeella. Memberhip application in English. Medlemsansökan på svenska.
Osoite- ym. tietojen muuttaminen
- Muuttuneista yhteys- ym. tiedoista ilmoitetaan seuralle tällä muutoslomakkeella.
Seurasta eroaminen
- Seurasta erotaan tällä web-lomakkeella.
Erota voi myös lähettämällä eroilmoitus seuran hallitukselle sähköpostitse. Mahdollisesti rästissä olevat jäsen- ym. maksut tulee hoitaa ennen eroamista. Jos hallussa on ollut seuran kajakkipaikka, oma kajakki tulee siirtää välittömästi pois.
This page has the following sub pages.
[…] Jäsenyys […]
[…] Jäsenyys […]
[…] Jäsenyys […]
[…] Jäsenyys […]