Lauri Nykopp neuvoo:
Tuula Silfver tuumaili, että olisi kiva lähteä viikon melontaretkelle Greenlandilla.
Aina ennen retkelle lähtöä pitää koepakata!!!! Itselle ja muille on raivostuttavaa retkikamppeiden kanssa rannassa turaaminen ja tuskailu. Varsinkin kun noin pienitilavuuksisen kajakin kanssa voi olla ettei saa kaikkia kamojaan mahtumaan kuitenkaan.
Se on tärkeää myös siksi että lastin pitää olla tasapainossa etu/takaluukkujen kesken. Pitää suunnitella huolella.
Kannelle ei pidä lastata mitään muuta kuin kartta. Kansilasti vaikuttaa hyvin ikävästi kajakin melottavuuteen jos tuulee kovaa ja on isoja aaltoja.
Tarkkoja jos oltaisiin, kajakin vesilinjan (meloja sisällä tietysti) pitäisi olla lastattuna vastaava kuin tyhjänä. Vähän syvemmällä toki. Mutta sitä on vaikea mitata.
Riittävä testi on tämä:
Lastaa kaikki retkikamppeesi (muista vesi!) kajakkiin. Nosta istuma-aukon reunasta, 30-40cm penkin takareunasta eteenpäin, yhdellä/kahdella kädellä. Jos kajakki on suunnilleen tasapainossa, ok. Voit lähteä vesille. Jos keula tai perä painaa, pakkaa uudelleen.
Takapainoinen kääntyy pois tuulesta ja etupainoinen tuuleen. Väärin lastatulla sivuvastaiseen melominen voi olla täysin mahdotonta.
Perussääntöjä kajakin pakkaamisesta:
– ihan keulaan ja ihan perään keveimmät tavarat
– raskaat tavarat mahdollisimman keskelle ja mahdollisimman pohjalle
– istuma-aukko jalkatukien etupuolella ja penkin takana on myös tavaratilaa
– reisien väliin pakkaamisesta on tullut ikäviä tilanteita kun pitäisi päästä äkkiä ulos kajakista, tyrskyrantautumisissa ja kaatumisissa. Jalat voivat jäädä jumiin.
Lastin säätämisellä voi hyvin paljon vaikuttaa kajakin ominaisuuksiin tuulessa. Pienet muutokset, kuten 2kg siirtäminen takaluukusta ihan keulaan on dramaattinen muutos pienitilavuuksisissa. Rahtilaivoissa kuten NDK Explorer pitää siirtää isompia painoja. Mutta sellaisissakin painojakauma on kriittisen tärkeä.
KÄYTÖNNÖN OHJE:
Lastaa ennen retkeä kaikki retkikamasi kajakkiin laiturilla. Kaikki mikä ei mahdu kajakin sisään jää rannalle. Eli ehkä purat kaiken ulos, karsit, ja pakkaat uudelleen. Muista että meriretkillä pitää olla aina mukana juomavettä se mitä luulet tarvitsevasi plus 3 litraa.
Sitten lykkää kajakki veteen ja istu sisään. Kokeile miten kajakki ui ja miltä tuntuu meloa. Hyvin paljon raskaammalta ja vähemmän ketterältä kuin tyhjänä varmasti.
Greenland ei ole retkikajakki. Viikon retkelle sillä pitää olla vuorikiipeilijä-tyyppiset varusteet. Eli hyvin vähän ja hyvin pientä/kevyttä.
Lastattuna siinä kajakissa voi olla turvallisuusriski: jos satut tuulessa kaatumaan etkä saa eskimolla ylös, reskutus voi olla mahdotonta. Kovassa aallokossa melakelluke- tai t-reskutuksessa iso aalto työntää istuma-aukon täyteen vettä. Ja jos lasti+ vesi istuma-aukossa+meloja painavat istuma-aukon pinnan alle…vaikeuksia!
Kokeile sekin, varmuuden vuoksi. Eli kaada laiturin vieressä lastattuna, anna istuma-aukon olla täynnä, ja kömmi takaisin sisään. Ovatko istuma-aukon reunat selvästi veden pinnan yläpuolella? Pysyisitkö pystyssä sen aikaa että saat aukkopeiton kiinni, pumpun mahan kohdalta pujotettua sisään kajakkiin, ja pumpattua istuma-aukon tyhjäksi?
Melonnan turvallisuus on sitä että on varautunut pahimpaan.
Ja että on harjoitellut riittävästi että mitä silloin pitää tehdä.
Pysykää pystyssä. Harjoittakaa lantiot letkeiksi kapeilla kajakeilla ja opetelkaa toimivat tuennat ja eskimot.
Retkellä on mukava olla sellaisten kanssa joista tietää että tuskin joutuu oman henkensä kaupalla pelastamaan.
Kari Kakkonen:
hyvin kerrottu asiat!
Hyvä muistaa lisäksi, että kajakin pintaan kartan+kompassin lisäksi tulee tietysti pumppu ja melakelluke, sekä hinausköysi ja varamela jollain seurueen jäsenellä.
Lisähuomio tavaroiden sijainnista, sikäli kuin painojakauma antaa myöten. Monet tykkäävät pitää etuaukossa ruokavarastoa ja taka-aukossa vaatevarastoa. Telttaa yms. molemmissa. Nesteitä molemmissa. Isointa esim. 10 L nestesäkkiä selkänojan takana kolossa.
Ohuilla vedenpitävillä säkeillä (ei niillä jäykkämuovisilla) ja monella sellaisella (itselläni usein 5-6kpl) saa tavarat sisään kajakin aukoista helpommin sekä mahdutettua enemmän mukaan.
Ruoka saattaa painaa enemmän kuin vaatteet pitkillä retkillä. Organisoinnin kannalta ruoka takana, vaatteet (ja teltta) edessä on fiksua. Mutta painopiste on tärkeintä.
Organisointia helpottaa myös, että säkit on erivärisiä ja/tai niihin leveällä vedenpitävällä tussilla kirjoittaa mitä niissä on.
Minulla on aina makuupussi turkoosissa vahvassa pussissa. Vahvassa koska sen kastuminen olisi katastrofi. Ja sukat/kalsarit ohuessa oranssissa jossa lukee X, tpaidat samanlaisess, jossa lukee Y. Fleecet punaisessa vahvassa. Jne.